HAHMOLA-oppimisympäristö

Hahmola on kehitetty Niilo Mäki Instituutissa osana STEA:n rahoittamia Työikäisten aikuisten hahmottamisen kuntoutus- ja Nuorten Hahmola -hankkeita.

Hahmola-oppimisympäristö on verkkopohjainen oppimisympäristö, joka sisältää hahmottamisen harjoitteita erilaisiin arkisiin pulmatilanteisiin liittyen. Työikäisten aikuisten hahmottamisen kuntoutus -hankkeessa tuotetut sisällöt ovat ensisijaisesti suunniteltu aikuisille itsenäisesti käytettäväksi, mutta harjoitteista voi toki ottaa mallia myös lapsille ja nuorille tai Hahmolaa voi käyttää tuetusti.

Harjoitteiden taustalla on Hahkun nelikenttämalli hahmottamista vaativista taidoista. Näitä taitoja ovat: löydä ja tunnista, muokkaa ja kokoa, sijoita ja suhteuta sekä liiku ja suunnista. Työikäisille aikuisille suunnattu Hahmola koostuu yhteensä 16 kurssista, jotka jakautuvat yllä mainittuihin neljään eri teemaan. Jokaista teemaa pääsee siis harjoittelemaan neljän kurssin verran.
–Kursseilla painotetaan hieman eri asioita, esimerkiksi jokaisen osa-alueen ensimmäisellä kurssilla kiinnitetään erityisesti huomioita omien vaikeuksien tunnistamiseen ja tiedon lisäämisen siten, että omista hahmotusvaikeuksista olisi helpompaa kertoa muille. Ja viimeisillä kursseilla sitten taas keskitytään siihen, millaisia uudenlaisia toimintamalleja voisi omassa arjessa ottaa käyttöön, Työikäisten aikuisten Hahku -hankkeen hankekoordinaattori Juha Lahti kertoo.

Harjoitteiden lisäksi sivustolla on edellä mainittuihin teemoihin liittyviä tietopaketteja sekä vinkkejä siihen, miten taitoja voi harjoitella myös omassa arjessaan. Verkkoharjoittelun rinnalla tilanteita harjoitellaankin todellisessa toimintaympäristössä joko itsenäisesti tai mentorin tuella ohjattuna.

Hahmolan tavoitteena on auttaa hahmotusvaikeuksista tunnistamaan itselleen vaikeat arjen tilanteet, hyväksymään kokemuksiin liittyvät ikävätkin tunteet ja kokemukset, reflektoimaan ja ennakoimaan omaa arkeaan ja luomaan strategioita, joiden avulla arkinen toimintakyky paranee ja hahmotusvaikeuksien suorat tai välilliset rajoitukset elämässä vähenevät.
–Monelle tunnistamattomat hahmotusvaikeudet ovat voineet aiheuttaa monenlaista päänvaivaa ja herättää tunteita laidasta laitaan, joten Hahmolassa on pyritty huomioimaan nämä kokemukset ja tuomaan tietoa siitä, että kokemusten kanssa ei ole yksin, Juha kertoo.

Nuorten Hahmola -hankkeen aikana Hahmolaa on täydennetty noin 15-19-vuotiaille nuorille suunnatuin sisällöin. Nuorten sisällöistä löytyy muun muassa lyhyitä infovideoita hahmottamisesta ja hahmotusvaikeuksista, sekä niiden mahdollisesta ilmenemisestä omassa arjessa. Nuorten Hahmolan sisältöihin on myös koostettu vinkkejä hahmottamisen taitojen harjoitteluun sekä terveisiä aikuisilta hahmotusvaikeuksien ja muiden oppimisvaikeuksien kokijoilta. Sisällöistä löytyvät myös keskustelukortit.

Hahmolan käyttö on ilmaista, käyttö edellyttää kuitenkin rekisteröitymisen sähköpostilla.