Millaista on ollut elää hahmotushäiriön kanssa 2

Kokemusasiantuntija Anniina Ala-Soini kertoo haasteistaan koulussa, työelämässä, liikkumisessa, kädentaitoja vaativissa tilanteissa sekä teknisten laitteiden käyttämisessä. Lisäksi hän antaa esimerkkejä siitä, kuinka on oppinut pärjäämään hahmottamisvaikeuksiensa kanssa arjessa. Ala-Soini rohkaisee lapsia ja nuoria kertomalla, että aikuisena on helpompaa elää hahmotushäiriön kanssa, koska voi itse tehdä valintoja, eikä vertailua enää ole. Hän kaipaa lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä aikuisilta suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä sen asian suhteen, että ihmiset oppivat eri tavalla.

Hahmottamisen haasteet ja selviytymiskeinot aikuisena

Kokemusasiantuntija Aku-Pekka Pystynen kertoo haasteistaan suunnistaa rakennetuissa ympäristöissä, liikkua julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla sekä löytää ja tunnistaa erilaisia tavaroita. Videoklipin lopussa hän kannustaa avoimuuteen hahmottamisen vaikeuksien suhteen, sillä asiasta kertominen helpottaa ja nopeuttaa arjessa toimimista.

Hahmottamisen haasteet ja selviytymiskeinot aikuisena 2

Kokemusasiantuntija Tuula Mattila kertoo haasteistaan hahmottaa valmiita karttoja, matematiikkaa, liikkeitä ryhmäliikunnassa sekä palikkarakennelmien ohjeistuksia. Hän on oppinut kompensoimaan hahmottamisen puutteitaan hyödyntämällä hyvää visuaalista muistiaan, piirtämällä karttoja sekä muokkaamalla isoja kokonaisuuksia ymmärrettävämpään muotoon joko piirtäen tai pilkkoen.

Miten selviytyä arjessa eksymistaipumuksesta huolimatta

Konsultoiva erityisopettaja Maarit Sorjonen kannustaa harjoittelemaan liikkumista vieraissa ympäristöissä, kuten isoissa tavarataloissa tai museoissa, joissa se on turvallista. On tärkeää löytää itselleen sopivia strategioita, joiden avulla erilaisissa suunnistamista ja tilan hahmottamista vaativissa tilanteissa voi oppia selviytymään.